Integraatio- uhka vai mahdollisuus?

 

Usein koulu nähdään suhteellisen muuttumattomana organisaationa, jolla on pitkät perinteet ja jopa pinttyneet tavat toimia. Koulujärjestelmää kuitenkin kehitetään jatkuvasti vastaamaan paremmin yhteiskunnan sen hetkisiä vaatimuksia. Muutokset herättävät tunteita puolesta ja vastaan, mutta erityinen kiistelyn aihe viime vuosina on ollut integraatio: erityisopetuksen ja yleisopetuksen suhde sekä erityisoppilaiden mahdollisuus opiskella muun yhteisön kanssa. Taustalla on inklusiivinen ajatus kaikille yhteisestä, tasa-arvoisesta koulusta, jossa tuki ja palvelut jo lähtökohtaisesti suunnitellaan sinne missä oppilaatkin ovat.

Olemme neljä kasvatustieteen ensimmäisen vuoden opiskelijaa. Päädyimme opiskelemaan erilaisia reittejä pitkin, erilaisine taustoineen ja kokemuspohjineen kasvatusalaan liittyen. Riippumatta lähtökodista, jokainen meistä on tavalla tai toisella törmännyt integraation käsitteeseen. Teema on noussut keskusteluun myös median uutisoimana. Kentältä välittyy kuva integroinnin epäonnistumisesta. Opettajat kaipaisivat lisää tukea ja koulutusta erityisoppilaiden kohtaamiseen. Kouluissa koetaan, että erityisoppilaat jäävät erityisluokkien poistamisen myötä heitteille, mikäli tukea ei saada siirrettyä yleisopetukseen huonon johtamisen tai resurssipulan vuoksi. Pisa tulosten heikkeneminen johtuu osan mielestä opetuksen sulauttamisesta. Aggressiiviisuus ja väkivallan uhka ovat lisääntyneet kouluissa, minkä arvellaan osin johtuvan riittämättömästi tuetusta integraatiosta. Moni opettajista kokee riittämättömyyttä ja uupumusta liian suureksi koetun työtaakan alla.

Uutisista kuulemme siis lähinnä hätähuutoja. Negatiivinen medianäkyvyys on syy sille, minkä takia käsite on jäänyt mieleemme ja miksi haluamme aiheeseen syventyä. Ovatko asiat niin mustavalkoisia, kuin media antaa ymmärtää? Onko kaikki puhe koulumaailman levottomuudesta ja kuormittavuudesta integraation syytä ja seurausta? Alan valinneina opiskelijoina mietimme, millaista selviytymistä arjen työ on valmistumisemme jälkeen.

 

Hyödyt ja haitat puntarissa

Alkuperäinen ajatus erityisopetukseen oli integraatio ja porrastaen "kuntouttaminen", mutta nopeasti idea vaihtui erityisluokkien myötä kaksimoraaliseen integraatioideologiaksi. Integraatio edustaa tasa-arvoa oppilaiden kesken. Se opettaa hyväksyntää, yhteistyötä ja sosiaalista vuorovaikutusta erilaisten oppijoiden kesken. Integraation avulla kaikille taustoista ja henkilökohtaisista valmiuksista huolimatta voitaisiin järjestää laadukasta ja yksilöllistä opetusta. Kun erityisopetus tuodaan oppilaan luo, jää ylimääräinen stressi uudesta opettajasta, uudesta luokasta ja uudesta koulusta pois. Erityisopetuksen luokkia on rajallisesti ja luokkakoot ovat pieniä, joten monet oppilaat, joilla on oikeus erityisopetukseen, eivät sitä tällä hetkellä saa. Integraatiossa saisi jokainen erityistukea tarvitseva oppilas parhaat mahdolliset lähtökohdat jatko-opiskeluun ja työelämään.

Vaikka ajatus inkluusiosta, kaikille yhteisestä ja tasa-arvoisesta koulusta, kuulostaakin oikeudenmukaiselta, voi siihen liittyä tiettyjä haasteita. Yksi mahdollisista haasteista lienee tarpeellisen ja yksilöllisen tuen takaaminen integroidussa opetuksessa niin, että jokainen saisi tukea tarpeensa mukaan. Työskennellessäni peruskoulussa avustajana sain itse seurata integraation vaikutuksia neljännellä luokalla. Tässä integraatiossa erityislapsi ei mielestäni hyötynyt opetuksesta eikä ajatus tasa-arvoisesta luokkahuoneesta toteutunut- päinvastoin. Tietysti jokainen tapaus pitäisi tarkastella yksilökohtaisesti. Voidaanko siis olla täysin varmoja siitä, että erityistä tukea tarvitseva lapsi saa aina tarvitsemaansa tukea myös tavallisessa luokassa? Integraatio vaatisi käytännössä toteutuakseen myös lisää ja tehostettua opetusta, eli käytännössä paljon ylimääräistä työtä opettajalle. Tietysti mahdollinen yhteisopettajuus esimerkiksi luokanopettajan ja erityisopettajan välillä voisi toimia, mutta se vaatisi aivan uudenlaiset käytänteet suunnitteluun ja opetukseen.

 

Integraation tulevaisuus?

Integraatiokeskustelu tuntuu harmilliselta. On väärin, jos integraatiota ei tueta tarpeeksi ja jos opettajat kokevat muutokset raskaina. Tulevaisuuden koulutuksessa tulisi mielestämme painottaa adaptiivisuutta eli kykyä sopeutua paremmin muutokseen. Integraation negatiivinen julkisuus vaikuttaa meidänkin ajatuksiimme lisäten ennakkoluuloja. Kuitenkin tulevina ammattilaisina integraatioon tulisi suhtautua avoimesti ja antaa mahdollisuus uusille käytännöille. Huolimatta uutisoinnista, olemme valinneet lähteä opiskelemaan alalle. Toivomme, että kiireeseen ja opettajien uupumukseen voidaan vaikuttaa työyhteisön sisäisillä muutoksilla. Tekemällä itse työtämme ylpeydellä, voimme vaikuttaa alan vetovoimaan. Alhainen palkkaustaso suhteessa työn vastuullisuuteen voi verottaa alalle suuntautuvien määrää. Vaatimalla korotuksia on osassa Suomea palkkaukseen saatu kuitenkin pientä parannusta. Tasa-arvoa voi edistää laadukkaalla koulutuksella, sillä tieto lisää ymmärrystä ja auttaa hyväksymään erilaisuutta.

Mahdammeko olla vain niin naiiveja, että uskomme varhaiskasvatuksen opettajien palkkauksen nousevan, ennen kuin siirrymme työelämään? Tulevatko resurssit lisääntymään? Tuleeko jostain jokin mahtava ratkaisu, että tasa-arvo ja yhteisöllisyys toteutuu niin, että kaikilla on hyvä olla? Vai onko se opiskelu ja koulutus, joka antaa meille avaimet selviytyä kasvatusalalla työelämän kiireestä ja paineesta. Tämä jää nähtäväksi.

Amanda Eskola, Jenna Ahonen, Jemina Korpela ja Essi Lapinkangas

Oulun yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta, Varhaiskasvatus

Viesti ja vaikuta - kurssilla